Koska emme ole vielä lyöneet lukkoon mitään rakentamisen osalta rakennuspaikkaa lukuunottamatta (ja senkin vain 99 prosenttisesti), on hyvä hieman selkiyttää päätä ja siirtää ajatukset paperille – tai no, sähköinen “paperi” kelvatkoon, vaikka pidänkin enemmän oikeasta kynästä kirjoitusvälineenä. En tiedä kuinka yleistä se on, että kynä lisää luovuutta enemmän kuin hiiri ja näppäimistö, mutta omalla kohdallani se toimii juuri niin. Mutta nyt asiaan.
Vuosia sitten, kun ensimmäisen kerran tuli mieleen, että voisimme ottaa seuraavan stepin asumisessa ja viihtyisyydessä, aloimme katsella ensin halpoja rakennustontteja sekä remontointikohteita. Halpoja pikkutontteja katsellessamme mietimme ensin, minkä kokoinen olisi riittävä – siis mitä aioimme tontilla tehdä. Tämän hahmottuessa vaatimustaso nousi, sillä selvästi maan laadulla oli ratkaiseva merkitys valintaan. Samaa rataa päädyimme lopulta niin pitkälle, että ympäristön vaikutintekijätkin alkoivat painaa vaakakupissa. Tästä syystä mm. hylkäsimme Kangasniemellä sijainneen hehtaarin kokoisen tontin, sillä vain reilun kilometrin päässä sijaitsi entinen kaatopaikka ja tontti oli korkeuskäyrältään kaatopaikan kanssa niin samalla tasolla, että maaperän laatu epäilytti.
Kaatopaikka- ja maaperäkysymykset johtivat samanlaiseen pohdintaketjuun rakennusmateriaalien osalta. Aluksi ainoastaan asbesti ja kreosootti mietitytti ja ajoi pois remonttikohteiden luota. Lähes kaikissa remontti-ikäisissä taloissa on nimittäin ainakin asbestia jossain muodossa. Tämä pohdinta jalostui kuitenkin ajan kanssa kokonaisvaltaiseen myrkyttömien materiaalien metsästykseen. Kivimateriaalit epäilemättä olisivat sellaisia, olettaen että ne olisivat tyyliin perinteistä poltettua savea ja kalkkikivilaastia, tms. Mutta sekään ei riittänyt.
Vaatimustaso oli jälleen noussut ja nälkä vain kasvanut syödessä. Vaikka edellämainitun tyyppisen rakennuksen sisäilmassa ei olisi rakenteista (sekä kalusteista) vapautuneita haitallisia yhdisteitä, ilman laatu voisi olla parempikin. Siihen päästäisiin sisäpintojen kalkkisavirappauksella, joka luonnostaan tasaisi sisäilman kosteusvaihteluja. Mutta entäs sitten eristeet? Pelkkä muurattu tiiliseinä saisi nimittäin olla keskiaikaisen linnanmuurin paksuinen, jotta se täyttäisi nykymääräykset eristävyydessä. Joku ekovilla voisi olla muuten hyvä, mutta kun kierrätyspaperisilppu kyllästetään palonsuoja-aineilla ja boorataan hometta vastaan, ei sitä oikein voi suositella käytettäväksi. Niinpä lopulta päädyimme vähiten haitalliseen, eli olkipaaleihin Grand Designs -ohjelman avustamana. Eristämiseen liittyvät ongelmat eivät silti ole vielä ohi. Haluaisin nimittäin jättää routaeristyksestäkin muovit pois. Tämän ongelman ratkaiseminen vaatii vielä lisätutkimuksia. Olkipaaleihinkin liittyy toki kemikaalikysymyksiä, sillä peltoja tavataan ruiskuttaa erilaisin torjunta-ainein. Viljelijältä kysyminen kannattaa tässä kohtaa, jonka jälkeen voi vielä tutustua tarkemmin käytettyihin aineisiin ja niiden ominaisuuksiin.
Materiaalivalinnoiksemme on siis vähitellen muotoutunut hirret, sahatavara, kalkki, savi, olkipaalit ym. kasviaines sekä keittomaalit itse tehtyinä. Katon osalta emme ole vielä varmoja, mutta itse kannatan paanua tai saman tyylistä kattoa kuin siinä meitä alunperin innoittaneessa Grand Designs -jaksossa, jossa Ben Lawin paalitaloon tehtiin bastard shingle “halkolautakatto” pärekattomaiseen rakennustyyliin. Tai jos rahaa olisi enemmän kuin tarpeeksi, laittaisin kuparikaton. Puolisoni näkemys on kylläkin peltikatto, joten saapa nähdä mitä tulee. Kupari- ja peltikaton paras puoli on keveys ja kuparikatolla lisäksi vuosisatojen käyttöikä – edellyttäen, ettei kukaan siis varasta sitä.
Hirttä ei yleensä yhdistetä olkipaalirakenteisiin, emmekä mekään varsinaisesti tee näin vaikka molempia materiaaleja käytämmekin. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin ilmestyvässä rakennustekniikkaa käsittelevässä artikkelissani. ( Pintapuolisesti siitä löytyy jo tietoa aiemmin kirjoittamastani “Ideointia Osa I” artikkelista. )
Eristemateriaalien koostumukseen voit tutustua tarkemmin tästä.
