Yleistä

Sadonkorjuuaika

Keväällä kaivoimme lasten kanssa tilallemme pienen kurpitsamaan sekä mansikkamaan. Kurpitsamaalle istutettiin pari talvikurpitsaa/jättikurpitsaa sekä keltaisia ja vihreitä kesäkurpitsoja. Kurpitsamaa rakennettiin niin, että ensin käännettiin maata ja poistettiin pahimmat rikkaruohot, sitten lisättiin maan joukkoon Biolanin kasvuturvetta, mustaa multaa ja lannoitetta. Kurpitsat… (Read more)

Kesähiljaisuus katkeaa

Blogimme on ollut kesän hiljaa monestakin syystä. Itse satuin työllistymään toukokuussa paikalliseen hotelli-ravintolaan Aattoon ja Elliin, joka on tuttu mm Jyrki Sukulan “Hotellit Kuntoon” ohjelmasta. Ohjelman jälkeen hotellin yrittäjä oli kuitenkin vaihtunut, sillä aiempi yrittäjä koki konkurssin. Aatto ja Elli… (Read more)

Tilataan Virosta – mihin kannattaa varautua?

Päätimme että laittaisimme tontille ensimmäisenä kasvihuoneen, joten alkupohdinnan jälkeen oli aika etsiä sopiva kauppa raaka-aineiden hankintaa varten.  Hintavertailun päätteeksi päädyimme Virolaiseen liikkeeseen osoitteessa baumax.ee. Päätimme tilata heiltä UV-suojattua laadukasta kennolevyä 2m x 1,05m kokoisina arkkeina ja samalla päädyimme hieman yllättäen… (Read more)

Ekologista kosmetiikkaa, villiyrttejä ja muuta kiinnostavaa

Minulla  muutamia kavereita, tuttuja ja ystäviä, jotka ovat kiinnostuneita ekologisemmasta elämästä ja sen toteutuksesta. Heistä pari on perustanut oman yrityksen, Villikatajan, joka tarjoaa kursseja niin itsetehtyyn kosmetiikkaan kuin luonnonantimien hyödyntämiseenkin. Villikataja toimii tällä hetkellä Keski-Suomen alueella, mutta kursseja saanee myös… (Read more)

Paalirakentamisen ABC

Kiinnostaako paalirakentaminen? Tahdotko oppia maailman parhaan paalirakentajan johdolla tekniikan salat? Tahdotko nauttia viikon-pari telttailusta jossain päin maailmaa? Jos vastasit kyllä, kannattaa tutustua strawbale.com:in tarjoamiin workshoppeihin paalirakentamisesta. Mahdollista on myös hakeutua itse työpajakohteeksi oman rakennusprojektinsa kanssa. Ko. sivusto tarjoaa myös kirjallisuutta,… (Read more)